Työnhakijoiden sinnikäs eliitti

Työnhaku on kerrassaan moninainen prosessi. Sen haasteellisuutta on ulkopuolisena mahdotonta ymmärtää ja sen myös helposti (haluaa) unohtaa töihin päästessään. Muutamia aloja sivusta seuranneena mietin, että olisipa se työllistyminen omalla alalla yhtä helppoa: kouluun mennessäsi tiedät, että sinut revitään töihin. Meistä jokainen voi toki alansa valita. Toisaalta motivaatio hakeutua alalle vain siksi, että paikan saaminen on lähes varmaa, ei ole reilua tulevalle työnantajalle eikä lopulta valinnan tehneelle itselleenkään. Työnantaja ansaitsee työntekijät, jotka haluavat tehdä heidän tarjoamaansa työtä ja pyrkivät hoitamaan työn mahdollisimman hyvin. Työntekijän itsensä kannalta tahto tehdä itselle mielekästä ja merkityksellistä työtä tulisi pitää mielessä ainakin pitkällä aikajänteellä. Työ vie elämästä yksittäisenä palana paljon aikaa, joten tee oikeutta omalle tahdollesi.

Työpaikan, etenkin mieluisan sellaisen, löytäminen on valtavan suuri henkinen ja fyysinen rutistus. Työpaikan etsintä sitoo paljon aikaa, vaatii erilaisia lähestymistapoja, kirjoitustaitoa, puhelahjoja, aikaa, vaivaa, oikeita yrityksiä, oikeita kontakteja ja sitä hallitsemattominta osaa eli onnea. Olen itse veivannut ansioluetteloani vuonna 2015 yli kymmenen kertaa. Hionut ja räätälöinyt sen jokaisen yrityksen tarpeisiin sopivaksi ja miettinyt, miten historiani ja kokemukseni palvelisi parhaiten juuri hakemaani tehtävää. Näen hyödyllisenä nähdä vaivaa, sillä koskaan ei voi tietää mikä työkokemus, projekti, kurssi, koulutus tai muu meriitti herättää vastapuolen kiinnostuksen. Kuvan ja suosittelijoiden merkitystä en ennen muinoin ymmärtänyt. Nyt ymmärrän sen, että läpinäkyvyyden suosiminen ansioluettelossa voi olla edellytys sille, että joku viitsii lukea tiedostoni loppuun asti. Vaikka työpaikka on aina kahden osapuolen kauppa, se on työnantaja, joka sanelee hakuehdot ja niitä kannattaa suopeasti noudattaa, mikäli työpaikka kiinnostaa. Harvoja ovat ne, joilla on varaa sanella rekrytointisäännöt, ja joita kotoa käsin lähdetään pyytämään töihin.

Kymmenen hakemusta voi tuntua paljolta, varsinkin jos töitä ei ole joutunut etsimällä etsimään. Ajatuksen tasolla rimaa voi nostaa kannustamalla itseään seuraavasti: 10 hakemusta on jo alku, 50 reipas tahti, 100 vaatii aikamoista tahtoa ja siitä ylöspäin saa olla jo aikamoinen sinnikkyyden mestari. Ei saa lakata uskomasta siihen, että juuri se oma paikka löytyy työelämästä. Paikkoja vapautuu jatkuvasti: pitää vaan pysyä aktiivisena ja luoda paikkahakuja eri henkilöstöpalveluyritysten sivuille. Sen lisäksi niitä paikkoja pitää hakea. Lisäksi Oikotielle ja LinkedIniin on syytä luoda profiilit. Sitä saattaa erehtyä luulemaan, ettei LinkedInissä ole oikeasti järkeä. Pidemmän surffailun tuloksena sitä on itsekin saanut huomata, että sieltä kannattaa löytyä. Sitä paitsi siellä on tarjolla työpaikkoja, joita ei välttämättä muualta löydy. Etsivä löytää ja kysyvälle vastataan, kunhan ei lakkaa yrittämästä. Tiedän monia ihmisiä, jotka katuvat asioita elämässään, mutta koskaan en ole tavannut ketään, joka katuisi sitä, että oli niin sinnikäs, että saavutti jotain.