Hakemisen hauska puoli

Hakemusten kirjoittaminen on asia, jota useimmat eivät joudu usein tekemään, mutta silti asia, jonka lähes jokainen joutuu elämänsä aikana tekemään. Sen taidon harjoitteleminen on ihan itseilmaisun oppimisen kannalta hyvä juttu. Ensimmäiset työhakemukset kirjoitin itse otsa rypyssä, tarkasti ja mahdollisimman neutraalisti. En missään nimessä halunnut vaikuttaa ylpeältä wannabe-osaajalta, joka kehuu itsensä pilviin ilman oikeita meriittejä. Mietin siinä sitten, että mikä on kirjoittamisen arvoista. Pysähdyin ihan kunnolla ajattelemaan asiaa ja tajusin: vain sillä on merkitystä, että olen tehnyt työtä, mitä tahansa työtä. Nykyään ajattelen ennemmin olevani moniosaaja, joka ei ole nyrpistellyt nenäänsä erilaisille töille. Olen siis rakentanut omaa urapalapeliäni jokaisen työn avulla.

Jossain vaiheessa hakuprosessia päätin, että lakkaan pingottamasta. Jos kerran hakemuksia joutuu lähettämään suuria määriä, on myös aikaa kokeilla erilaisia lähestymistapoja. Se taitaa muutenkin olla niin, että samalaisella hakemuksella ei voi hakea kuin yhteen paikkaan kerrallaan, sillä sen verran perusteltuja hakemuksia halutaan tänä päivänä. Teen hakemuksistani oman näköisiä (opettelen edelleen) ja kirjoitan niihin vain asioita, joihin itse uskon. Ei ole mitään järkeä kirjoittaa olevansa tiimipelaaja, sillä hakemusten perusteella ei tupaan ole muita tulossakaan kuin tiimipelaajia. Ahkeran jättäisin suosiolla kirjoittamatta, sillä ahkeruuden pitäisi olla ihan oletusarvo työtä haettaessa. Synonyymien käyttäminen voi olla ihan kokeilun arvoinen juttu. Kannattaa aluksi vaikka luetella piirteitä, joilla voi kuvailla itseään vaikka ystäville tai perheenjäsenille. Jos olet epävarma, kysele edellä mainituilta miten he kuvailisivat sinua. Kun kädessä on lista ominaisuuksista, joiden takana voi itsekin seisoa, ottaisin käyttöön synonyymit.

Hakemisprosessin hyvä puoli on siis se, että joutuu harrastamaan itsetutkistelua. Pitää todella miettiä, millainen ihminen on ja mitkä omat osaamisalueet ja taidot olisivat avuksi haettavan työpaikan suhteen. Seuraavaksi pitäisi oppia sanomaan kaikki hienot piirteensä ääneen. Ja koska itsekehu ei ole monelle helppoa, on tätä harjoiteltava kerta jos toinenkin peilin edessä. Jossain vaiheessa sanoittaessaan itselle omia piirteitä, tulee todellinen ahaa-elämys ja sitä tajuaa ihan oikeasti olevansa juuri niin oppimishaluinen, luova, tehokas ja ystävällinen kuin oli kirjoittanutkin olevansa.