”Valintamme ei kohdistunut sinuun” eli rekrypakit

Työnhaku vaatii rutosti aikaa ja hermoja. Sen lisäksi pitäisi uhkua itsevarmuutta ja luoda Curriculum vitae, ansioluetteloiden ansioluettelo, joka peittoaa kaikki ne +200 kanssahakijaa. Ulosanti paperilla tulee olla myyvä, muttei tyrkky. Sama koskee ulkonäköä, koska kuvahan on aina kiva ylläri, ja nykyään oikeastaan pakollinen. Hakemusta kirjoitetaan mahdollisesti useampi tunti ja se lähetetään eteenpäin euforisessa fiiliksessä kuvitellen, että tällä lähtee ainakin se haastattelupyyntö jos ei muuta. Sitten odotetaan enemmän tai vähemmän. Se jää ilmaan leijumaan, meinaan rekrytointihiljaisuus. Tunnetta voisi verrata sokkotreffeihin, jonne on pynttäydytty tuntikausia korkein odotuksin: paikan päällä huomaat sitten, että treffikumppani ei ole edes vaivautunut paikalle. Pahoitteleva tai neutraali viesti saapuu noin kahden viikon, välillä vasta kahden kuukauden kuluttua ohareista.

Ensimmäiseksi iskee järjetön ärtymys: ymmärtävätkö ne ollenkaan, paljonko olen vuodattanut verbaalista vertani päästäkseni edes keskustelemaan mahdollisuudesta?! Seuraavaksi tulee pohdittua, että kenties kyse on epäpätevyydestä, ehkä tietynlaisen kokemuksen puutteesta. Jos oikein harmittaa, niin mieleen hiipii väkisinkin, onko hylkäyksen syynä joku niistä, mikä ei saisi olla: ikä, sukupuoli tai perhetilanne. Moni työnhakija arvostaa ihan oikeaa tietoa eli sitä, mitä jatkoon päässeiltä tai valituilta on haluttu, jolloin tietoa voisi hyödyntää seuraavissa työnhauissa. Silloin voisi suoraan miettiä, että yritänkö hankkia kokemusta, tarvitaanko lisäpätevyyttä vai pitäisikö hakupapereita vielä hiukan hioa?

Pakkien antaminen työnhakijalle on taitolaji ja sen voi tehdä myös hienovaraisesti, jättäen hyvän kuvan työtä tarjoavasta tahosta. Ensisijaisesti huomio on toki jatkoon päässeissä ja valittavissa henkilöissä, mutta mikäli työnantaja haluaa jättää jälkeensä inhimillisempää yrityskuvaa, hylkäysviestit kannattaa lähettää niin pian kuin vain voi. Parhaat pakit olen saanut yritykseltä, joka viestissään kiitti saapuneista hakemuksista, kertoi pääpiirteittäin heidän saamistaan hyvistä hakemuksista, kertoi hakijoiden määrän, ilmoitti, etten ole jatkossa ja kiitti vielä lopuksi hakemisesta. Tämän lisäksi viestin loppuun oli koottu vielä ranskalaisilla viivoilla muutama työnhakuvinkki, jolla välttää pahimmat hakemusmokat. Tällä toiminnalla yritys varmisti sen, että heillä riittää jatkossakin motivoituneita hakijoita, sillä kukapa ei haluaisi työskennellä yrityksessä, joka pitää ulkopuolisistakin noin hyvää huolta! Pienikin huomioiminen pyyhkii mielipahaa pois. Nopean viestinnän tekee yrityksestä empaattisen: siellä on joku, joka on kuullut minua ja viitsii vielä ilmoittaa.

Koskaan ei ole kivaa hävitä kilpailussa. Pettymyksessä on aina sijaa lohdutukselle. ”Valinta oli vaikea.” kuulostaa lohdulliselta. Edes hetken aikaa kuvittelen, että työnantaja on lukenut hakemukseni ja oikeasti punnitsee valitsevansa minut. Olkoon se itsepetosta tai ei, mutta ainakin se tuntuu hyvältä.